Sunnuntai on koittanut. Sunnuntai on
pyhäpäivä, joka tarkoittaa sitä, että silloin noustaan reen
kyytiin ja mennään aamukirkkoon. Tuo sunnuntai mieleeni myös erään
perinteisen radio-ohjelman.
Äitini menehtymisen jälkeen olen
lämmöllä muistanut niitä sunnutain päiviä, kun koko perheemme
söi yhdessä äidin laittamaa maukasta lihakastiketta kotitalomme
keittiössä ja ohessa pauhasi radio. Radiosta raikui Radio Suomi ja
Kansanradio-niminen puheohjelma.
Kansanradio on niin klassinen ohjelma,
että ohjelman nimen kuullessani, se nostaa minunkin mieleeni
rakkaita muistoja, vaikka en kyseistä ohjelmaa kovin aktiivisesti
ole koskaan seurannutkaan.
En nimittäin kovin tarkkaan kuunnellut
ohjelmaa niinä sunnuntaipäivinäkään, kun se säesti
lounastuokioitamme. Äitimme sitä halusi kuunnella ja sen vuoksi
ohjelma minunkin mielessäni varmasti lämpimiä muistoja
herättääkin.
Kansanradio on yksi vanhimmista ja
perinteisimmistä radio-ohjelmista. Se tulee tänä sunnuntainakin ja
siihen samaan kellon lyömään kuin se on jo pitkään tullut. Eli
aikavälillä 12.06-12.40.
Mikä se sitten on? Millainen ohjelma
on Kansanradio?
Kansanradio on ”juttupaikka
tosikoille ja veitikoille”, niin kuin radio Suomi itse ohjelmaansa
mainostaa.
Kansanradio on Radio Suomen
kontaktiohjelma, jossa juontaja ottaa vastaan kuuntelijoiden
puhelinsoittoja. Ja näitä yhteydenottoja ei tule vain ohjelman
aikana vaan niitä voi soitella pitkin viikkoa ohjelman
puhelinvastaajaankin.
Soittelijat puhuvat usein
yhteiskunnallisista epäkohdista, jotka sivuavat heidän elämäänsä.
Ja ajankohtaisiin aiheisiin tartutaan nopeasti, esimerkiksi
kansanedustajien palkkojen korottaminen kuului aikoinaan
yhteydenotoissa välittömästi.
Kansanradion juuret juontavat aina
vuoteen 1979, jolloin saatiin kuulla ensimmäinen osa kyseistä
ohjelmaa. Ja yhä tänä päivänäkin Kansanradio on suosittu.
Nykyään sitä kuuntelee viikottain keskimäärin 400 000 kuulijaa.
Miksi ohjelma on sitten niin pirun
suosittu?
Kansanradion isoa kuuntelijamäärää
on perusteltu ohjelman nostalgisuudella ja viihdyttävyydellä.
Ohjelman kuunteleminen tuo monien mieleen päiväkahvit mummolan
keittiössä, automatkat perheen kanssa tai vaikkapa lapsuudenkodissa
jatkuvasti päällä olleen radion.
Lisäksi viihdyttävyys on monien,
etenkin nuorempien kuuntelijoiden motiivi Kansanradion seuraamiselle.
Kansanradion toimittaja Reetta Arvila on kertonut, että ohjelmalla
on monia nuoria kuuntelijoita, jotka seuraavat ohjelmaa
huumorimielellä.
Vanhemmille ihmisille ohjelma
puolestaan tarjoaa samaistuttavia tarinoita, jotka herättävät
vahvoja tunteita.
Oli miten oli, annetaan lopuksi kaikki
kunnia Kansanradiolle. On mielestäni hienoa, että vielä
nykypäivänäkin, jollain radio-ohjelmalla on niin pitkät perinteet
kuin Kansanradiolla.
Lähteet: Vain YLEssä: Kansanradio on henkireikä taviksille, Kansanradio- Wikipedia, olotila, Kansanradio on juttupaikka tosikoille ja veitikoille
Kansanradiota pääset kuuntelemaan tästä linkistä: Kansanradio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti