Toimittaja oppii tuntemaan ihmisiä työnsä ja minulle harrastuksensa kautta. Koin tästä todisteen jälleen eilen ollessani katselemassa HPK:n ensimmäistä kotipuolivälierämatsia.
Ottelun toisella erätauolla Kerhon yksi legendapelaaja Jyrki Louhi moikkasi minua. Kyllä, se Louhi, jonka pelipaita jäädytettiin kuluvan kauden alussa.
En edes aluksi tajunnut, että Jykä moikkasi minua, mutta niin se vain teki. Ja minä moikkasin luonnollisesti takaisin. Se oli hieno hetki. Niinkin legendaarinen kiekkoilija kuin Jyrki Louhi tervehti minua.
Koen tämän merkiksi siitä, että olen jo nyt tehnyt harrastetoimittajana jotain oikein. Nämä hetket nostavat motivaatiota opiskella ja kehittyä lisää toimittajana.
Jyrki "Jykä" Louhi on itse asiassa se pelaaja, josta olen tehnyt kaikkien aikojen juttuni. Sen jutun teko oli nautinnollista luomistyötä alusta loppuun asti. Tähän lainaus siitä suomi-iskelmäviisusta: "Sen ajan, kun saisin elää uudelleen..."
Tässä linkki juttuuni Jatkoaika.comin sivustolle.
Olen vasta Louhen aktiiviuran jälkeen tykästynyt häneen. Kun olen päässyt tutustumaan häneen ihmisenä. Siinä on yksi hienoimpia ihmispersoonia, jonka tunnen.
Pidän varsinkin hänen humoristisesta ja rennosta tyylistään suhtautua elämään. Vaikka Louhi pelasi hienon uran, valloitti monen HPK-fanin sydämen ja on opiskellut itselleen loistoammatin, niin silti hän on nöyrä ja humoristinen persoona.
Lisäksi, kun hän on vielä fiksu, älykäs ja hyväkäytöksinen niin voidaan todeta, että Louhi on kaikin puolin loistoyksilö. Siitä voi Viltsukin ottaa mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti